Elämä Lappeenrannassa soljuu tasapainoisesti eteenpäin ja tästä kaupungista on tullut minulle enemmän koti kuin Raahesta koko kahdenkymmenenyhden vuoden aikana, jotka siellä asuin. Nautin siitä, että saan kuljeskella kaduilla tuntemattomien ihmisten keskellä, istua kahviloissa ja olla Jonin kanssa ilman häiriötekijöitä. Hetkittäin kaipaan kirpparireissuja ja illanistumisia Tatjalla ja Teikalla ja sitä kun voi vain soittaa jollekin "hei mää oon täsä nurkilla pyörimäsä nii keitäkkö kahavit?" tai että "lähekkö ottikseen yhelle neloselle?".

Jonin kanssa menee ihan mukavasti, vaikka välillä yksiö tuntuukin liian pieneltä kahdelle ihmiselle. Onneksi Joni käy Capoeirassa pari kertaa viikossa ja minulla on päivät koulua, ettemme ihan liikaa vietä aikaa keskenämme. Olen ollut hieman stressaantunut, kiukutellut Jonille ilman syytä ja saanut valittevan monta riidan alkua aikaiseksi. Pitäisi rauhoittua ja olla rennompi, tai ainakin purkaa hermoja johonkin muuhun kuin Joniin. Joni kohtelee minua hirveän hyvin, eikä ansaitse joutua raivareideni kohteeksi. <3

Minulla on eläinvauvakuume, joka paheni kun naapurini Kati tutustutti minut koirenpentuunsa nimeltä Toivo. Toivo on tiibetinterrieri ja sillä on aina hikka. Kertakaikkiaan ihan syötävän suloinen otus! Olemme Jonin kanssa keskustelleet puolivakavissamme koiran ottamisesta, mutta asia ei ole ajankohtainen ennen kuin tiedän, kuinka Iikku-kissa suhtautuu koiriin. Iikku on kuitenkin ykköskatti, enkä anna minkään elukan uhmata sen kuningasasemaa.