Rakastan asuntoani, enkä pidä tätä vain kämppänä kämppien joukossa. Tämä on minulle koti, pieni mutta lämmin paikka. Ainoa asia mitä silloin tällöin kaipaan on yksityisyys, jota naapurin rouva syö kenties sairaudeltaan sitä tajuamatta.

Epäilen vahvasti, että hänellä on skitsofrenia. En ole mikään lääkäri, mutta väitteet siitä että häntä kuunnellaan kun hän soittaa pankkiin ja että hänen asunnollaan käydään kun hän ei ole paikalla, ovat mielestäni selvä merkki jakomielitaudista, joka muuten on ainoa mielen sairaus jonka oireita en jaksa sietää. Inhoan skitsofreniaa, olen aikoinani nähnyt liian läheltä, kuinka se tekee ihmisestä pahansuovan.

Naapurin rouvalla ei ole ikinä tupakkaa. Ikävintä on mennä iltatupakalle, kun jo ennalta tietää ettei tupakkaa saa polttaa loppuun, saatika rauhassa. Emme ole Jonin kanssa kertaakaan pyytäneet Kärtsältä (lempinimemme hänelle) mitään, silti postiluukustamme putoilee milloin lapasia, milloin ruokaa, milloin katkenneita tupakoita... Aluksi se oli mielestäni mukavaa, pidin noita eleitä vilpittöminä ystävällisyyden osoituksina, mutta nyt myöhemmin on paljastunut, että Kärtsä olettaa meidän maksavan noista "ystävällisyyden osoituksista" tarjoamalla hänelle sätkän, pari päivittäin.

Hetki sitten olimme Jonin kanssa ulkona. Kuulimme kuinka ovi kävi ja kumpikin meistä lannistui silmin nähden. Kärtsä tuli pahan tuulisena luoksemme kyselemään, onko Joni oikeasti saanutkaan kämppää ja jos on niin miksi Joni ei ole siellä. Joni sanoi, että ei halua viettää aikaa tyhjässä kämpässä ilman TV:tä ja sohvaa. Kärtsä reagoi täysin hänelle ominaisella tavalla "Minäkään en jaksa kaikessa auttaa, ruokaa voin antaa mutta TV:n tarvitsen itse!!!"  Onnistuin nielemään kiukkuni, tuhahdin halveksivasti ja totesin tyynesti ettemme me mitään apua ole vailla. Todellisuudessa mieleni teki patistaa hänet alimpaan helvettiin ja syöttää se 80-luvun puuviilutettu ASA (jollaisen oletan hänellä olevan) eukolle.

En jaksaisi päivittäin kuunnella Kärtsän suusta sitä, kuinka naapurin Lea on paha koska todistaa Jehovaa ja kuinka Jehovan todistajat koukuttavat heikkoja oikeasti saattaen heidät rahalliseen ahdinkoon. En jaksa jatkuvaa utelua Jonin elämästä ("tekeekö joni laittomuuksia, onko joni masentunut, onko jonilla ongelmia, kohteleeko joni sua hyvin"), en jaksa paatoksellista saarnaa siitä, kuinka hänen yksityinen lääkärinsä kuvitteellisesti rakastaa häntä. En jaksa hänen ulko-oveensa liimattuja uhkailu-lappuja, en jaksa mitään koko ihmisessä.