Olen oppinut nauttimaan syksystä - kirpeistä aamuista, lehtien havinasta ja pimeydestä. Vielä viime vuonna ahdistuin, kun näin lintujen lentävän etelään. Eilen seikkailimme Jonin kanssa yössä, kuljimme reittejä joita emme olleet kulkeneet ja istuimme Ortodoksisella hautausmaalla polttaen viimeisistä röpöistä käärittyä sätkää. Ilma oli sumuinen ja viileä, mutta minun oli lämmin olla Jonin vieressä.

Olisin aina
kädet sinun ympärilläsi,
sinussa,
sisäpuolella, ulkopuolella, olkapäilläsi
ja kättäsi vasten.

Olisin kosketus
sinun poskellasi,
olisin lattia, jolla istut.
Olisin jalkojesi paino,
jossa pysyt ja jonka juuri olet menettämässä.

Olisin huoneesi,
sen lämpö ja turvallisuus,
olisin ruoka ja uni
sinulle
silloin kun niitä tarvitset
ja haluat ottaa vastaan.

Kukka en halua olla enää
enkä kuva.
Kaikki muu olisin,
kaikki elävä sinulle,
hengitys, olemassaolo.

Barrikadit taistelun tullessa,
vastatuuli ja myötätuuli, sateen itku
ja kirkas syyskuun sunnuntai.

Kaikkea olisin sinulle, jos voisin.
Minä voin olla minä
sinulle ja itselleni
ja siten olen kaikkea
mitä yritän sanoa.

--Maria Vaara